09.08.2017

PSYKIATRIAN TUTKIMUSSÄÄTIÖN MIELENTERVEYSPALKINTO MATTI KAIVOSOJALLE

LT Matti Kaivosoja palkittiin Psykiatrian Tutkimussäätiön Mielenterveyspalkinnolla, joka ojennettiin hänelle tänään 9.8. HUS:n ja Helsingin Yliopiston Psykiatrian päivän yhteydessä. Palkinnolla Psykiatrian Tutkimussäätiö haluaa huomioida vuosittain henkilön, joka on toiminnallaan esimerkillisesti edistänyt mielenterveyteen kohdistuvaa tutkimusta ja kehittämistyötä. Mielenterveyden edistäminen ja häiriöiden ehkäisy kuuluvan palkinnon myöntämisperusteisiin. Tänä vuonna palkintoa myönnettäessä painotettiin erityisesti Matti Kaivosojan pitkäaikaista ja laaja-alaista työtä väestön mielenterveyden edistämisessä ja palvelujärjestelmän kehittämisessä.

Matti Kaivosoja on lastenpsykiatri ja perheterapeutti, joka toimii Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä ylilääkärinä ja toimialuejohtajana sekä kliinisenä opettajana Turun Yliopistossa. Hiljattain hänet valittiin asiantuntijaksi STM:n sivistys- ja sote -palveluiden yhdyspintoja sekä verkostojohtamisen mallien selvityshenkilöryhmään. Matti Kaivosoja on pitkän linjan kehittäjä, joka on vaikuttanut monissa kansallisissa kehittämishankkeissa, kuten 2000-luvun alkupuolella toteutetussa Pohjanmaa -hankkeessa ja nyt viimeksi Mieli 2009 suunnitelman suunnittelussa ja toimeenpanossa. Hän on väestön mielenterveyteen ja sen kehittämiseen monin tavoin sitoutunut ja laajalti arvostettu toimija, jolle terveys- ja sosiaalitoimen integraatio on ollut luonteva näkökulma jo kauan ennen nykyistä sote -ohjelmaa. Lasten, nuorten ja perheiden mielenterveys- ja muu tuki ovat olleet vahvasti hänen intresseissään. Hän on aikoinaan väitellyt nuorten pakkohoidon käytön perusteista. Matti Kaivosojan tunnusmerkkinä on ollut ”kaikki mukaan” -periaate väestön mielenterveyden edistämisessä ja myös sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä. Ajattelultaan häntä voi pitää humaanina positiivisen mielenterveyden puolustajana.

 

Ajankohtaista

04.06.2019
Täältä tullaan 2021!
Lue Lisää →

09.04.2019
Tulossa: Korkeatasoinen koulutustilaisuus 4.10.2019 Nuorten mielenterveydestä
Lue Lisää →

15.03.2019
Psykiatrian Tutkimussäätiö jakoi apurahoja
Lue Lisää →

08.03.2019
In memoriam Kalle Achté 12.9.1928 – 30.1.2019
Lue Lisää →

30.01.2019
Suru-uutinen: Professori Kalle Achté on kuollut
Lue Lisää →

23.01.2019
Vuosi 2019 on Psychiatria Fennica -vuosikirjan juhlavuosi!
Lue Lisää →

19.11.2018
Raimo Salokankaan uusi kirja on ilmestynyt: Aleksis Kiven elämä ja sairaudet
Lue Lisää →

01.11.2018
Psychiatria Fennica 2018 on ilmestynyt uudella visuaalisella ilmeellä!
Lue Lisää →

10.09.2018
Koskettavia tunnelmia, kohtaamisia ja puheenvuoroja Säätiön juhlaseminaarista 6.9.2018
Lue Lisää →

06.09.2018
Tutkimusprofessori Jaana Suvisaarelle Psykiatrian Tutkimussäätiön Kalle Achté-tunnustuspalkinto
Lue Lisää →

03.08.2018
Kalle Achté -palkinnon 2018 saajan julkistamistilaisuus 6.9.2018
Lue Lisää →

15.03.2018
Psykiatrian Tutkimussäätiö jakoi apurahoja
Lue Lisää →

29.01.2018
Psychiatria Fennica, Supplementum 1, 2018 on ilmestynyt
Lue Lisää →

23.10.2017
Tänään Eduskunnan kansalaisinfossa Prof. Jouko Lönnqvist: Itsemurhien ehkäisy vuonna 1987 ja 2017
Lue Lisää →

09.08.2017
Psykiatrian Tutkimussäätiön Mielenterveyspalkinto Matti Kaivosojalle
Lue Lisää →

25.09.2015
Säätiö ottaa kantaa mediassa mielenterveyden huomioimiseksi työelämän uudistuksissa
Lue Lisää →

Blogi

23.07.2015
Työelämän aktivointitoimenpiteisiin panostettava
Lue Lisää →

02.06.2015
Hallitusohjelman vaikutukset lasten eriarvoistumiseen
Lue Lisää →

18.05.2015
Alkoholiongelmien hoito ehkäisee rikollisuutta
Lue Lisää →

07.05.2015
Mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy opiskelijoilla
Lue Lisää →

04.05.2015
Lasten ja nuorten itsemurhat: muutoksia kuolleisuudessa ja tekotavoissa
Lue Lisää →