Säätiön tukeminen yrityksenä tai yhteisönä

Lähes puolet työkyvyttömyyseläkkeistä johtuivat vuonna 2013 mielenterveyden tai käyttäytymisen häiriöstä. Mielenterveystyön tukeminen edistää väestön työ- ja toimintakykyä ja antaa sairastuneille mahdollisuuden parempaan arkeen. Yritykset voivat tukea Psykiatrian tutkimussäätiötä lahjoituksella, sponsoroimalla säätiön tapahtumia, lahjoittamalla palkintoja ja osallistumalla työhyvinvointitempaukseen mielenterveystyön tukemiseksi. Yritykset ja yhteisöt voivat myös ostaa mainostilaa säätiön tytäryhtiön Psychiatria Fennican tieteellisestä psykiatrian vuosikirjasta.

 

Suorat lahjoitukset

Yritykset voivat tehdä lahjoituksen Psykiatrian tutkimussäätiölle.

Tuki mielenterveyttä ja hyvinvointia edistävälle tutkimukselle viestii vankasta arvopohjasta yrityksessänne. Lisäksi

  • lahjoitusvarat ovat vähennyskelpoisia valtionverotuksessa 850 eurosta ylöspäin 50 000 euroon asti
  • lahjoittajat saavat näkyvyyttä Psykiatrian Tutkimussäätiön kotisivuilla
  • lahjoittajat saavat lahjoituksestaan diplomin, jonka voivat laittaa esille

 

Tilaisuuksien sponsoroiminen ja tuotelahjoitukset

Suorien rahalahjoitusten lisäksi yritykset voivat sponsoroida Psykiatrian Tutkimussäätiötä esimerkiksi tarjoamalla tiloja tai tarjoilua säätiön järjestämiin tilaisuuksiin. Säätiölle voi myös lahjoittaa tietyn osuuden jonkin yrityksen tuotteen myynnistä tai säätiölle voi lahjoittaa tuotteita säätiön myytäväksi toimintansa tueksi. Säätiö tekee mielellään yhteistyötä yritysten kanssa ja suunnittelee yhdessä eri muotoja yhteistyölle. Ota yhteyttä psykiatrian.tutkimussaatio@psy.fi . 

 

Työhyvinvointitempaukset

Yritykset voivat parantaa työntekijöidensä työhyvinvointia ja tukea mielenterveystutkimusta samanaikaisesti osallistumalla Psykiatrian Tutkimussäätiön työhyvinvointitempaukseen. Säätiö tarjoaa ilmaisen alustuksen työssä jaksamisen tukemisesta ja tempauksesta. Säätiö haastaa työntekijät parantamaan omaa hyvinvointiaan yhdessä sovitulla tavalla ja työntekijöiden selviytyessä haasteesta, yritys sitoutuu tukemaan Psykiatrian tutkimussäätiötä etukäteen ilmoittamallaan summalla, joka on sitä suurempi. Yritys saa energisemmät työntekijät, työntekijät voivat paremmin ja kaikki tapahtuu mielenterveystutkimusta edistäen. Tempaukset on suunniteltu 5-50 hengen ryhmille. Lisätietoa ja ilmoittautumiset osoitteeseen tiia.pirkola@psy.fi.

 

Mainostilan ostaminen

Säätiön tytäryhtiö Psychiatria Fennica julkaisee psykiatrian alan tieteellistä vuosikirjaa, johon voi ostaa mainostilaa.

 

Ostotuotteet

Yritykset voivat tukea säätiötä ostamalla sen tuotteita. Voitot menevät säätiön toiminnan tukemiseen.  Tällä hetkellä säätiöltä voi tilata merkkipäiväadresseja. Adressi on tekstitön ja sopii moneen käyttötarkoitukseen. Säätiön adressilla yritys viestii arvomaailmastaan. Tilaa adresseja sähköpostitse osoitteesta psykiatrian.tutkimussaatio@psy.fi. Adressin hinta on 8,50 €.

 

 

Säätiön tukeminen yksityishenkilönä

Säätiön tukeminen mielenterveystyön ammattilaisena

Ajankohtaista

29.03.2017
Tervetuloa Psykiatria Taiteessa -tapahtumaan 8.6.2017
Lue Lisää →

16.03.2017
Psykiatrian Tutkimussäätiö jakoi apurahoja
Lue Lisää →

13.03.2017
In memoriam: Kari Pylkkänen 28.6.1944 - 4.2.2017
Lue Lisää →

19.10.2016
Psychiatria Fennica 2016 ilmestynyt
Lue Lisää →

10.08.2016
Psykiatrian Tutkimussäätiön Mielenterveyspalkinto Pekka Mustoselle
Lue Lisää →

18.03.2016
Säätiö jakoi apurahaa tutkijoille
Lue Lisää →

25.09.2015
Säätiö ottaa kantaa mediassa mielenterveyden huomioimiseksi työelämän uudistuksissa
Lue Lisää →

23.07.2015
Vuoden teemana Työ ja mielenterveys
Lue Lisää →

Blogi

23.09.2016
Kaisla Joutsenniemi: Turvapaikanhakijat ja resilienssi
Lue Lisää →

26.07.2016
Kari Pylkkänen: Mielen ja ruumiin terveydenhuollon lainsäädäntö tulisi yhdentää Sotessa
Lue Lisää →

11.07.2016
Kari Pylkkänen: Mielenterveys - terveydenhuollon suurin ja kallein haaste
Lue Lisää →

17.06.2016
Sami Pirkola: Ymmärrystä ja hyvinvointia rekistereistä
Lue Lisää →

01.06.2016
Kari Pylkkänen: Psykoterapian kriisi - lyhyt vai pitkä kaava?
Lue Lisää →

23.07.2015
Työelämän aktivointitoimenpiteisiin panostettava
Lue Lisää →

02.06.2015
Hallitusohjelman vaikutukset lasten eriarvoistumiseen
Lue Lisää →

18.05.2015
Alkoholiongelmien hoito ehkäisee rikollisuutta
Lue Lisää →

07.05.2015
Mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy opiskelijoilla
Lue Lisää →

04.05.2015
Lasten ja nuorten itsemurhat: muutoksia kuolleisuudessa ja tekotavoissa
Lue Lisää →

17.02.2013
Nuoruus ja mielenterveys
Lue Lisää →

07.01.2013
Itsemurhien ehkäisyyn uusin keinoin
Lue Lisää →