Ajankohtainen toiminta

Psykiatrian Tutkimussäätiö tukee mielenterveystutkimusta ja edistää mielenterveyttä antamalla apurahoja alan tutkimukseen, järjestämällä koulutuksia ja työhyvinvointitempauksia sekä edistämällä ajankohtaisen tutkimustiedon saattamista kansalaisten ja päättäjien tietoon.

 

Tutkimuksen tukeminen

Joka vuosi säätiö tukee nuoria lahjakkaita psykiatrian alan tutkijoita antaen heille ponnahduslaudan tutkimusmaailmaan. Jokainen uusi tutkijan ura voi johtaa uuteen läpimurtoon esimerkiksi itsemurhien ennaltaehkäisyssä, skitsofrenian hoidossa tai vaikeuksista kärsivien vanhempien tukemisessa. Uudet tutkimustulokset valottavat psyykkisten sairauksien luonnetta ja auttavat kehittämään häiriöiden parempaa hoitoa.

Keskustelutilaisuudet

Psykiatrian tutkimussäätiö tukee tutkimustiedon saattamista kansalaisten ja päättäjien tietoon. Yhteiskunnallinen keskustelu psyykkisen hyvinvoinnin edistämisestä on hyödyllistä, silloin kun se pohjautuu todelliseen tietoon. Psykiatrian Tutkimussäätiö järjestää keskustelutilaisuuksia, joissa asiantuntijat kertovat kansantajuisesti mielenterveydestä ja asiantuntijat ja päättäjät pohtivat yhdessä ajankohtaisia mielenterveyden aiheita. Kesäkuussa 2017 Psykiatrian Tutkimussäätiö järjesti Psykiatria Taiteessa -tapahtuman teemana "Bordeline elokuvissa" sisältäen sekä asiantuntijapuheenvuoroja että mahdollisuuden keskustella mielenterveysasioista ihmisiä kiinnostaavalla tavalla.  Vuonna 2015 Psykiatrian Tutkimussäätiö järjesti HSTV:ssä esitetyn Menetetyt miljardit -keskustelutilaisuuden Sanomatalossa yhdessä Helsingin Sanomien, Suomen Psykiatriyhdistyksen ja Kokoma Oy:n kanssa.

Työhyvinvointitempaukset

Psykiatrian Tutkimussäätiö järjestää työpaikoille työhyvinvointitempauksia psyykkisen hyvinvoinnin tukemiseksi. Säätiö tarjoaa tempauksen aluksi käytännönläheisen tutkimustietoon pohjautuvan esitelmän työhyvinvoinnista ja oman jaksamisen tukemisesta. Esitelmä sisältää myös tiedot tempauksen käytännön toteutuksesta. Säätiö haastaa työntekijät parantamaan omaa hyvinvointiaan kolmen yksinkertaisen harjoituksen avulla, jotka perustuvat liikuntaan, positiivisten tekijöiden huomioimiseen ja sosiaalisten suhteiden vaalimiseen. Työntekijöillä on tempauksessa kolme viikkoa aikaa harjoitella taitojen soveltamista työskentelyssään. Harjoituksia tekemällä työntekijä kasvattaa myös rahamäärää, jonka yritys sitoutuu lahjoittamaan Psykiatrian tutkimussäätiön tukemiseen. Yritys valitsee itse lahjoitettavan enimmäismäärän.  Yritykset saavat tyytyväisemmät työntekijät, työntekijät voivat paremmin ja kaikki tapahtuu mielenterveystutkimusta edistäen. Haasta sinäkin yrityksesi tai yksikkösi mukaan! Tempaukset on suunniteltu 5-50 hengen ryhmille, mutta suurissa työyhteisöissä eri yksiköissä voi olla omat tempauksensa. Lisätietoa ja ilmoittautumiset osoitteeseen psykiatrian.tutkimussaatio@psy.fi.

Ajankohtaista

09.08.2017
Psykiatrian Tutkimussäätiön Mielenterveyspalkinto Matti Kaivosojalle
Lue Lisää →

11.06.2017
Hieno ilta Andorrassa 8.6.2017!
Lue Lisää →

29.03.2017
Tervetuloa Psykiatria Taiteessa -tapahtumaan 8.6.2017
Lue Lisää →

16.03.2017
Psykiatrian Tutkimussäätiö jakoi apurahoja
Lue Lisää →

13.03.2017
In memoriam: Kari Pylkkänen 28.6.1944 - 4.2.2017
Lue Lisää →

19.10.2016
Psychiatria Fennica 2016 ilmestynyt
Lue Lisää →

10.08.2016
Psykiatrian Tutkimussäätiön Mielenterveyspalkinto Pekka Mustoselle
Lue Lisää →

18.03.2016
Säätiö jakoi apurahaa tutkijoille
Lue Lisää →

25.09.2015
Säätiö ottaa kantaa mediassa mielenterveyden huomioimiseksi työelämän uudistuksissa
Lue Lisää →

23.07.2015
Vuoden teemana Työ ja mielenterveys
Lue Lisää →

Blogi

23.09.2016
Kaisla Joutsenniemi: Turvapaikanhakijat ja resilienssi
Lue Lisää →

23.07.2015
Työelämän aktivointitoimenpiteisiin panostettava
Lue Lisää →

02.06.2015
Hallitusohjelman vaikutukset lasten eriarvoistumiseen
Lue Lisää →

18.05.2015
Alkoholiongelmien hoito ehkäisee rikollisuutta
Lue Lisää →

07.05.2015
Mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy opiskelijoilla
Lue Lisää →

04.05.2015
Lasten ja nuorten itsemurhat: muutoksia kuolleisuudessa ja tekotavoissa
Lue Lisää →

17.02.2013
Nuoruus ja mielenterveys
Lue Lisää →

07.01.2013
Itsemurhien ehkäisyyn uusin keinoin
Lue Lisää →